Slider

Poikien äitiys

Henkinen hyvinvointi

Ajatuksia

Kaksoset

Viimeisimmät postaukset

Mindfulness lapsille - kolme tapaa lapsen tietoisuus- ja tunnetaitojen tukemiseen

perjantai 7. elokuuta 2020

Mindfulness, eli tietoinen läsnäolo, on mielestäni hyvä yrittää tuoda osaksi jo pienemmänkin lapsen elämää. Kuten muidenkin taitojen, esimerkiksi pyöräilemisen tai laskemisen, myös läsnäolon taidon opettaminen lapselle on mahdollista. Lapsi on kuitenkin lapsi - hän ei pysty, eikä hänen tarvitse pystyä järkeilemään kiukunpuuskia tai itkunpuuskia, mutta on tärkeää opetella jo lapsena sekä läsnäolo- että tunnetaitoja.

Minkä ikäiselle lapselle voi opettaa tunnetaitoja tai tietoista läsnäoloa? 


Me aloitettiin hyödyntämään mindfulnessia esikoisemme kanssa noin kaksi vuotta sitten, eli silloin, kun hän oli about 3,5-vuotias. Hän on pienestä asti ollut vilkas ja eläväinen lapsi, ja pienempänä "ongelmana" olivat jatkuvat raivokohtaukset, sekä vaikeus rauhoittua esimerkiksi tekemään tehtäviä tai mennä nukkumaan. Hän puhui ja puhui (ja puhuu kyllä edelleenkin) jatkuvasti, ja tuntui välillä olevan aivan ylikierroksilla. Onneksi tajusin tutustua lasten kanssa toteutettavaan mindfulnessiin, nimittäin se on auttanut meitä mielettömästi. 

Vanhempi tuntee lapsensa ja tietää, minkä ikäisenä harjoittelun voi aloittaa. Jokainen vanhempi tekee sitä kuitenkin ehkä huomaamattaan jo lapsen ollessa vauva; voi mikä hymy, oletko niin iloinen pieni vauva? Voi harmittaako sinua nyt tämä vaatteiden pukeminen? Sinua nyt vähän suututtaa jokin, taidat pitää siitä lelusta ja niin edelleen... Pienen lapsen kanssa voi aloittaa käymällä läpi perustunteita, kuten ilo ja suru. Kun ikää tulee lisää, voidaan puhua myös esimerkiksi väsymyksestä, kateudesta, ihastuksesta, mistä vaan. 

Ennen kaikkea näiden mindfulness-taitojen opetteleminen on auttanut lasta keskittymään, rauhoittumaan, kuulostelemaan omaa kehoaan ja tunnistamaan tunteitaan. Yleisesti mindfulnessin sanotaan lisäävän myös luovuutta, itsevarmuutta ja itsetietoisuutta. Turhat raivarit vähentyivät heti, kun opettelimme molemmat, kuinka niistä selvitään. Yhdessä opettelemisella tarkoitan sitä, että minä opettelin tapoja tukemaan Nooaa raivarin yllättäessä ja Nooa opetteli kertomaan, miltä hänestä tuntuu. Ja siihen auttaa tietoisuuden harjoittaminen. 


Kuinka lapselle voi opettaa mindfulnessia? 


Haluan vinkata nyt kolme keinoa hyödyntää mindfulnessia lapsen kasvatuksessa. Nämä tavat ovat niitä, jotka ovat hyödyn lisäksi myös olleet lapselle mielekkäitä ja kuin leikkiä. Koska tärkeintä on tehdä läsnäolotaitojen opettelusta mieleistä. Huomaathan, että kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan seuraavat tuotteet ovat ihan itse ostettuja. 

Lasten voimakortit ja eläinjoogakortit


Nämä ovat suunnilleen parhaat hankinnat Nooalle, joihin olen itse rahaa upottanut. Ainakin tässä kategoriassa. Ainakin meillä nämä kortit ovat menneet hyvin pitkälle peleistä.


Lasten voimakortit auttavat lasta tunnistamaan omat vahvuutensa, harjoittamaan tunnetaitojaan sekä opettelemaan keinoja hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Kortit sisältävät eri teemoja (itsetunto, itsemyötätunto, lepo, vahva keho, tunteet, hassuttelu ja unelmat) kysymyksineen ja tehtävineen, joita lapsi voi tehdä yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.

Me ollaan tehty niin, että ollaan kumpikin nostettu kortit, ja tehty niiden sisältämä tehtävä. Yleensä Nooa haluaa tehdä molemmat tehtävät, mikä sopii vallan hyvin. 

Kortit ovat siinä mielessä loistavat, että niiden myötä esikoisemme on oikeasti oppinut rauhoittumaan ja hengittelemään. Tehtävät ovat myös hauskoja ja itsetuntoa buustaavia, joten ne ovat mieleisiä. Ja menevät meillä ihan leikistä!


Lasten joogakorteissa on aina jokin eläin, joka tekee asanan, eli jooga-asennon. Kortin toisella puolella on ohjeet asennon tekemiseen.

Meillä sekä äiti, että poika rakastavat joogaa. Tämä on siis kiva yhteinen harrastus, joista on useita hyötyjä. Jooga lisää välittömästi rentoutumisen sekä rauhallisuuden tunnetta. Sen lisäksi se vähentää pahantuulisuutta ja lieventää vihaa. Joogan on tutkittu lisäävän myös avuliaisuutta ja lisäävän keskittymiskykyä. (Keränen 2013.)


Näillä korteilla toimiessa olemme tehneet niin, että lapsi valitsee määrän X mieleisiä kortteja, ja sitten ne tehdään vuoronperään. Usein olemme laittaneet isän lukemaan tehtävänantoa, ja sitten yhdessä tehneet, mutta hyvin tässä pärjää myös yhden lukutaitoisen voimin. 

Lapsen kanssa joogaaminen on tietysti hieman nopeatempoisempaa kuin normaalissa joogassa. Asentoja lähdetään helposti suorittamaan nopeasti, mutta pienellä toppuuttelulla tahtia saadaan kyllä hidastumaan. 

Lapsille suunnatut meditaatiot


Näitä löytyy, uskokaa tai älkää. Kannattaa katsoa videoita Youtubesta, Soundcloudista sekä suosittelen ihan kaikille meditoinnista kiinnostuneille appia nimeltään Insight timer. Sieltä löytyy myös ainakin muutama lapsille tehty meditaatio. 

Meditaatioharjoituksilla on lukuisia hyötyjä. Se hoivaa parasympaattista hermostoa, vähentää stressiä, lisää vasemman etulohkon aktiivisuutta, vähentää ahdistusta ja parantaa immuunijärjestelmää. (Virolainen 2016.) Lapsille suunnatuissa meditaatioissa yleensä harjoitellaan rauhoittumista tai syvään hengittämistä, mutta esimerkiksi mielikuvamatkoja salaisiin maihin löytyy myös. 

Meditaatiot on hyvä tehdä juuri ennen nukkumaan menoa tai silloin kun halutaan rauhoittaa meininkiä. Vaikka poikamme on energinen, hänessä näkyy outo tyyneys vielä pitkän aikaa ohjatun meditaation jälkeen. 


Lapsen ikää mukaillen kannattaa miettiä, että minkä pituisen ohjatun meditaation lapsi jaksaa kuunnella ilman hätiköintiä. Tosin lapsia on välillä vaikea ennustaa ja sekoilu tai pööpöily voi alkaa todellakin milloin tahansa, mutta suosittelen aloittamaan lyhyestä ohjauksesta

Meditaation hyödyt ovat parhaimmat kun sitä harjoitetaan säännöllisesti. Näin kolmen lapsen äitinä kuitenkin kommentoin, että mielestäni lapselle on tärkeintä opettaa miten. Lapsi oppii yksittäisten positiivisten kokemusten kautta, että hei, tämähän on mukavaa. Nämä epäsäännöllisesti tehdyt harjoitteet muistuvat mieleen mukavina kokemuksina, ja varmasti jättävät jonkin muistijäljen mieleen niihin hetkiin, kun lapsi on isompi ja etsii itselleen rauhoittumiskeinoa. Ja itse pidän sitä tärkeimpänä, kun kyse on lapsesta. 

Lasten meditaatiovideoita löytyy ihan suomeksi hakusanoilla "lasten meditaatio" ja "lasten mindfulness". 

Paras tapa opettaa lapselle läsnäoloa ja tunteiden käsittelyä on keskustelu ja esimerkin näyttäminen



On tärkeää keskustella lasten kanssa kaikista tunteista mitä hän kokee. Niin hän on perillä siitä, että mikä hänelle tuo onnen, miksi ja miltä se tuntuu. Tai vastineeksi, että mitkä asiat tuntuvat kurjalta, miksi ja miltä ne tunteet taas kehossa tuntuvat. Mikään tunne ei ole niin tavallinen, etteikö siitä olisi joskus hyvä käydä keskustelua lapsen kanssa. Tylsyys? Ihan mahtava aihe. Miksi on tylsää? Miltä se tuntuu kehossa? Tai onnellisuus. Miltä onni tuntuu? Missä kohtaa se tuntuu? Hymyilyttääkö se, tuntuuko sydämessä lämpö? Myös vihantunne on tärkeä tunne keskusteltavaksi. 

Omalla esimerkilläsi näytät lapselle, kuinka elämä ja arki tulee kohdata. Muista siis itsekin välillä hengittää ja rentoutua, sekä näyttää, että itsensä huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. Muista kertoa lapselle miksi hermostuit tai miksi olet surullinen, lapsen ikätason huomioiden. Muista näyttää rakkautta toisille ja muista näyttää ja opettaa, kuinka voit rakastaa itseäsi. 


Haluan kuitenkin nostaa kaikkeen edellä mainittuun liittyen yhden tärkeän näkökulman esiin. Itse äitinä huomaan, että minun on toisinaan äärettömän vaikea vastaanottaa esimerkiksi lapseni vihantunteita. Lähden helposti haastamaan tai vähättelemään toisen tunnepurkauksia. Vaikka teen henkistä työtä ja itsetutkiskelua itseni kanssa päivittäin, aina tunteiden hallinta ja etenkin toisen tunteiden ymmärtäminen ei ole helppoa. Siitä ei kannata ottaa paineita, olemme kuitenkin vain ihmisiä. Me kaikki elämme tätä elämää harjoitellaksemme oikeastaan sitä, miten elää. Asia on kuitenkin hyvä tiedostaa, koska tiedostamalla pystyt vaikuttamaan asioihin ja tapoihin. 

Mitä enemmän lapsi saa tukea tunnetaitoihinsa sekä tietoiseen läsnäoloon, sitä paremmin hän omaksuu ne taidot itselleen. Minä koen, että tehtäväni vanhempana on antaa lapselleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat pärjätä elämässään niillä voimavaroilla, joita hän löytää itsestään. Siksi me harjoittelemme. Ja voin lämpimästi suositella sitä muillekin, niin isojen kuin pienten lasten vanhemmille. 💛


Lähteet:

Keränen, Katja. JOOGAN ASANAHARJOITUSTEN VÄLITTÖMÄT 
VAIKUTUKSET AUTONOMISEN HERMOSTON 
TOIMINTAAN JA PSYYKKISIIN Tekijöihin. Itä-Suomen yliopisto. 2013.

Virolainen, I & H. Meditaation terveyshyödyt 2016. https://viisaselama.fi/blogit/meditaation-terveyshyodyt-3/. Viitattu 6.8.2020.

Miksi identtisillä kaksosilla on erilaiset persoonallisuudet?

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Meidän kaksospojat täyttivät juuri kolme kuukautta. Heistä on alkanut kuoriutua entistä enemmän uusia puolia. Vielä hyvin lyhyen yhdessäolomme aikana olen huomannut, että lapsillamme on aivan erilaiset persoonat. Ja se jotenkin ihmetyttää, ovathan vauvamme - nimenomaan vielä vauvat - identtisiä. Miten identtisillä kaksosilla voi olla niin erilaiset persoonat jo vauvoina? 

Niinpä olen käyttänyt pari iltaa lukien kaksostutkimuksista sekä yrittänyt löytää tutkimustuloksia etenkin identtisten kaksosten eroista. En tiedä käytänkö aivan surkeita hakusanoja, mutta en löydä juuri mitään tietoa identtisten kaksosten eroista näin vastasyntyneinä. Paitsi tietty sen, että vaikka DNA onkin sama, eivät he silti ole identtisesti saman näköisiä. Että siinäpä yllätyksellisyyttä tosiaan

Kaksostutkimukset ovat vuosien saatossa osoittaneet, että identtisten kaksosten perimä aiheuttaa kaksosparille alttiuden esimerkiksi samoille sairauksille. Sen lisäksi kaksosilla on usein lähes sama älykkyysosamäärä ja hieman alhaisempi, kun keskiverto "yksösellä". Persoonallisuudesta kommentoidaan sen verran, että identtisten kaksosten persoonaa ohjaavat ympäristö ja elinolosuhteet.

Päädyin lukemaan kuitenkin lisäksi myös vauvan persoonallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, ja luin, että kohtuaikana koetut asiat voivat vaikuttaa lapsen persoonallisuuteen. Ja tämä jotenkin sai mut ajattelemaan, että ainakin meidän vauvojen kohdalla se voisi hyvinkin käydä järkeen. Vaikka he olivat kohdussa alusta asti yhdessä kasvamassa, oli heidän voinnissaan eroja kohtuaikana. 

Vasemmalla Oscar, oikealla Olavi 

Mitä eroa on identtisillä ja ei-identtisillä kaksosilla? 


Kaksosisia on olemassa siis sekä identtisiä että epäidenttisiä. Epäidenttiset kaksoset saavat alkunsa kahdesta eri munasolusta, jotka hedelmöittyvät. Siksi puhutaan erimunaisista kaksosista, ja heillä on eri geenit. Näin voi syntyä tyttöpareja, poikapareja sekä tyttö-poika-pareja. Epäidenttisistä kaksosista käytetään myös nimitystä di-di, ja virallinen lääketieteellinen nimi näille kaksosille on dikoriaaliset diamniaaliset kaksoset. Heillä on omat istukat ja omat vesi- ja suonikalvot, joiden sisällä he kasvavat. Joskus didi-kaksoset paljastuvatkin identtisiksi kaksosiksi, jolloin heillä on epäidenttisten kaksosten tavoin sekä omat istukat, että omat kalvot, mutta tämä on harvinaisempaa. 

Identtisiä kaksosia on kahdenlaisia; mo-di (monokoriaaliset diamniaaliset) sekä mo-mo (monokoriaaliset monoamniaalinen) kaksoset. Meidän pojat ovat mo-di-kaksosisia. Sekä mo-dit että mo-mot ovat saaneet alkunsa yhdestä munasolusta, joka on jakautunut. Riippuen jakautumisen ajankohdasta, vauvat saavat joko yhteiset suoni- ja vesikalvot tai molemmat omansa. Useimmiten identtisillä on yhteinen istukka, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi istukan välittämän ravinnon epätasaista jakautumista. Identtisillä kaksosilla on samat geenit.

Yhteinen kohtuaika ei takaa samanlaisia kasvuolosuhteita 


Meidän poikien tilanne lähes koko raskauden ajan oli sellainen, että A-vauva kasvoi isompana kuin B-vauva. A-vauva oli alusta asti liikkeissään aktiivisempi, ja B-vauva liikkui kyllä, mutta ei niin paljoa. Joskus B-vauva sai aktiivisia spurttihetkiä, mutta hän oli se huomattavasti rauhallisempi kaksonen. 

Loppuraskauden ajan A istui kohdussa perätilassa ja B makasi milloin hänen "päällään" ja milloin kylkikaaressa raivotarjonnassa. Muutama päivä ennen poikien syntymää lakkasin tuntemasta B-vauvan liikkeitä, ja silloin ultrassa selvisikin, että napanuoran virtaukset ovat heikentyneet. Minulla alkoi myös pahentua raskausmyrkytyksen oireet, ja kokemukseni raskausmyrkytyksestä voitkin lukea täältä.

Kun pojat syntyivät, he voivat todella hienosti raskausviikkoihin nähden eivätkä tarvinneet hengitystukea ja jaksoivat syödä ruokansa hienosti. He syntyivät kiireellisellä sektiolla minuutin ikäerolla, A tietysti minuutin vanhempana. A painoi 300 grammaa enemmän kuin B, ja oli 3cm pidempi. Mutta heti syntymästä alkaen heidän vointinsa oli tismalleen sama. He molemmat saivat täydet apgar-pisteet.

Nyt kun pojat ovat jo hieman kasvaneet (ai hieman, he ovat jo yli kuuden kilon jössiköitä!) on heissä paljonkin eroa havaittavissa.



A-vauva Oscar on suurisilmäinen hymypoika. Hän ihmettelee kaikkea, ja kasvojen lisäksi rakastaa tuijottaa erilaisia värejä, kattoa ja verhoja. Oscar oppi ensimmäisenä jokeltamaan ja hymyilemään muille. Hän aloittaa aamunsa aina tyytyväisesti juttelemalla. Joidenkin mielestä Oscar vierastaa muita, ja tutut kasvot saavat hänet rauhoittumaan. Kun hän suuttuu, hän räjähtää kovaan itkuun ilman minkäänlaista ennakointia, ja lohduttelussa menee aikansa.

Jos Oscarin jättää hetkeksi esimerkiksi leikkimatolle, hän viihtyy siinä tasan niin kauan, että näkee jonkun toisen ihmisen olevan vieressä. Mutta ai että jos hän jää yksin. Silloin alkaa nopeasti huutelu, että hei, miks te mut tänne jätitte?! Ja jonkun on parasta kipittää kiireen vilkkaa vauvan luo, tai kohta koko talo tärisee karjumisesta.

Oscar nukahtaa aina helposti, ja nukkuu hyvin heräilemättä kovin montaa kertaa yön aikana. 

B-vauva Olavi on sen sijaan aina ollut rauhallisempi luonteeltaan. Hän ei menetä hermojaan heti, vaan sen sijaan hän saattaa viihtyä useamman minuutin itsensä kanssa esimerkiksi sohvalla, sitterissä tai leikkimatolla. Hän on paljon enemmän tyytyväinen sivustaseuraaja kuin kaksoisveljensä. 

Olavi katsoo lähes aina silmiin. Hän seuraa mielellään muiden ilmeitä. Hän on melkoinen tuppisuu siihen asti, että on saanut ensiksi tarpeeksi tutkailla tilannetta. Mutta sitten kun hän on katsellut ensin tarpeeksi kauan, hän alkaa hymyilemään ja jokeltamaan. Sanotaanko, että lämpeneminen vie aikansa.

Hän on paljon herkempi ulkomaailmalle, ja jos päivässä tapahtuu jotain jännittävää, esimerkiksi meille tulee vieraita, menee Olavilla rytmi ihan sekaisin. Illalla nukuttaminen vie ikuisuuden, eikä tyyppi meinaa nukkua millään. Hän havahtuu paljon helpommin hereille kuin Oscar. 


Onko kohtuelämällä vaikutusta kaksosten persoonallisuuden muodostumiseen? 


Voisiko siis raskaus ja vauvojen vointi kohdussa vaikuttaa persoonaan? Teoriana ihan varteenotettava. Ja nyt kun mietin, niin kohdun olot ovat tosiaankin voineet vaikuttaa persoonallisuksiin ainakin meillä. Onhan Olavi selkeästi "vähempään tyytyvä", ja hän joutui tottumaan näihin oloihin jo kohdussa. Oscar sen sijaan on saanut nauttia olostaan aina, on liikkunut kohdussa enemmän ja aina voinut hyvin. Ja ehkä siksi hän on myös tavallaan vaativampi... ehkä?

Lisää aiheesta kannattaa lukea googlettamalla esimerkiksi hakusanoja womb personality, mikäli haluat tietää aiheesta syvempää faktaa. Sieltä mäkin löysin muutamia tutkimuksia. 

Ei sitä lasta tarvitse aina ikävöidä

torstai 16. heinäkuuta 2020

Mä olen lähtenyt "lapsivapaalle" ensimmäisen kerran puolisoni kanssa silloin, kun esikoinen oli ehkä kahden kuukauden ikäinen. Lähdettiin leffaan ja syömään, ja vauva oli muutaman tunnin mummolassa hoidossa. Kaikki meni hyvin. Siitä alkaen vauva oli mun äidin luona hoidossa ainakin kerran parissa viikossa. Taisi ehkä olla jopa jo ennen sitä. Oli ihanaa, kun äiti otti lapsenlastaan hoitoon säännöllisesti. Ihan myös senkin takia, että sain tehtyä lukion opinnot loppuun.

Luin muutama päivä sitten sen sortin Instagram-päivityksen, että mun aivot ovat prosessoineet sen postauksen sanomaa siitä lähtien, kun se pamahti mun etusivulle. Emma Lahdensuu julkaisi feedissään kuvan, joka sai mut todellakin ajattelemaan. Ja vähän nauramaan, koska niin totta. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

✨Minä etsimässä omaa aikaa✨ "Olipa ihana yö ihan omassa seurassa, mutta tuli kyllä kauhea ikävä lapsia ja vähän väliä sitä mietti kuinka niillä oikein kotona sujuu." Aika usein vanhemman omasta ajasta keskusteltaessa joku kertoo viikonlopustaan suunnilleen yllämainitulla tavalla. Oon useammin kuin kerran miettinyt sitä, mikä mussa on vikana kun mulla menee suunnilleen puol tuntia siihen, etten edes muista että mulla on lapsia 🤷‍♀️ Muutama päivä sitten mä keskustelin asiasta taas ja tällä kertaa jotenkin kirkastui, ettei mussa ole mitään vikaa koskaan ollutkaan. Tajusin, että: 🔹Mun on ollut hyvin helppoa jättää lapset hoitoon, koska oon aina ollut sinut sen valinnan kanssa. 🔹Kun me ollaan lähdetty jonnekin ja lapset on jääneet hoitoon niin hoitajat on olleet sellaisia, joille oon pystynyt luottamaan omat lapseni = ei ole jäänyt huolehdittavaa. Usein tuntuu siltä, että lasten saannin jälkeen omaa aikaa tulisi perustella jotenkin: hei mä oon täällä kirjastossa yksin, mutta ehdottomasti kamala ikävä on kotiin ja kyllä hurjasti rakastan lapsiani tästä omasta ajastani huolimatta. Kolme muistutusta ensi kertaa helpottamaan: ❗Sun ei tarvitse perustella oman ajan tarvettasi muille kuin saman katon alla asuville ja niillekin vain käytännön järjestelyiden vuoksi. ❗Lasten rakastaminen ja hengailu ilman lapsia ei korreloi keskenään mitenkään. ❗Ei tarvitse olla ikävä kotiin. Oon itseasiassa aika varma siitä, että kirjaston hiljaisuusvaatimusta on etunenässä ollut vaatimassa laumallinen kotiäitejä, jotka vasta rauhan menetettyään on ymmärtäneet sen arvon. Tällä Lapin reissulla me ollaan tehty Jussin kanssa yhdessä tosi paljon kaikkea hauskaa. Käyty melomassa, vaeltamassa ja ajelemassa mönkijällä. Siinä on aika pienellä vaivalla huomannut olevansa parempi ihminen ja vanhempi. Tätä pitäisi jatkaa myös kotona ja uskon, että se olisi joka ikisen lastenhoitotunnin arvoista. Jää ehkä vähemmälle kuin mitä haluaisin, mutta lähinnä siksi ettei kukkaro kestä todellista tarvetta 😂⁣ Ootko sä koskaan saanut arvostelua siitä, että oot halunnut olla yksin tai kahdestaan puolison kanssa vaikka lapset olisi olleet hyvissä ja turvallisissa käsissä jonkun muun hoidossa sen ajan?

Henkilön Emma - äiti & minimalisti (@emmalahdensuu) jakama julkaisu

Mä olen oikeasti se ihminen, joka omiin menoihinsa lähtiessään on 95% ajasta ajattelematta lapsiaan. Tai siis mun lapset ei pyöri mun mielessä juuri ollenkaan silloin, kun olen ilman heitä. Miksi? Varmaan siksi, että missä ikinä lapseni ovatkaan tiedän heidän olevan yhtä turvassa kuin minun kanssani. Ja ehkä myös siksi, että mä olen muutakin kuin äiti. Mä olen myös minä, puoliso, ystävä, tytär ja työkaveri. Ja paljon enemmän. Ehkä siksi, että mä rakastan omaa aikaa, ja tarvitsen sitä paljon.

Mutta ai että. Nyt päästään siihen, miksi Emman postaus meni vähän ihon alle.

Siitä huolimatta, että olen omaa aikaa rakastava, itsenäinen henkilö, mä selittelen mun poissaoloja. Ja mä tajusin sen vasta nyt! Kuinka monta kertaa mä olenkaan sanonut suunnilleen "oli kyllä tosi kiva reissu, mutta tuli kyllä hirvee ikävä lapsia ja mietin miten ne siellä kotona/mummolla pärjäilee". Hah-hah. Todellisuudessa ikävää ei ollut lähimaillakaan. Eikä epäilystäkään siitä, etteivätkö he pärjäisi. Ei etenkään silloin, jos kyseessä on ollut yhden päivän/illan/yön poissaolo.

Miksi mä silti joka kerta sanon niin? Siis selittelen mun poissaoloja ja sanon, että oli kivaa MUTTA olihan mulla TIETYSTI ikävä.  

Ketä edes kiinnostaa oliko mulla ikävä vai ei? Ei ketään. Ei mua henkilökohtaisesti ainakaan kiinnosta ikävöikö joku lastaan sillon, kun hän on tekemässä omia juttujaan.  Mitä enemmän tätä miettii, niin sitä naurettavammalta se kuulostaa.

Mä oon tosi onnellinen siitä, että ainakin minulle äitiys on avautunut ihan uusin silmin viimeisen kuuden vuoden aikana. Myönnän joskus ajatelleeni, että äidin tulisi jotenkin olla hillitty ja elää täysillä sitä äidin roolia silloinkin, kun ei ole lasten kanssa. Että äidin tulee esimerkiksi baarissa käyttäytyä, varoa vähän sanojaan ja ulosantiaan. Nimenomaan huokua sitä, että hänellä on lapsia ja ainakin ottaa se asia esiin, jos se meinaa unohtua. Ilmaista ikävää silloin kun on poissa kotoa, katsoa vähän miten pukeutuu ja näin pois päin.

Onneksi voin sanoa kasvaneeni tuon asenteen yli. Ehkä fossiilinen näkökantani oli vain seurausta siitä, millaisen äidinmallin minä olen saanut. Koska se mielikuva oli omasta äidistäni ollut jo lapsesta saakka; että äiti on aina äiti ilman mitään muuta osaa identiteetistä. Enhän mä lapsena osannut nähdä muuta, ja tuo ajatus on iskostettu mun alitajuntaan. Hassu ajatus, mutta varmasti aika todenmukainen. Ainakin luulen niin.

Nykyään olen hyvin pitkälle eri mieltä; "äiti" voi olla mitä vaan. Ihan minkälainen vaan. Tehdä ihan mitä vaan silloin kun lapset eivät ole paikalla. Ryypätä, tanssia pöydällä, pitää sellaisia vaatteita kun haluaa, värjätä hiuksensa sellaiseksi kuin haluaa, lähteä viikoksi etelänmatkalle ja jättää perheensä Suomeen, elää omaa elämäänsä ja tehdä niitä juttuja yksin, joita haluaa tehdä. Koska ei äitiys ole mikään taso, joka edellyttää tiettyjä asioita ja tiettyä käyttäytymismallia.

Siksi yritänkin aina nousta vastarintaan, kun huomaan jotain epäkohtia siinä, millaista kuvaa esimerkiksi itse haluan välittää äitinä olemisesta. Ja viimeinen asia mitä haluan välittää, on se, että olisin jotenkin niin 10000% äiti, että lasten jättäminen turvallisen ja tutun aikuisen hoiviin muutamiksi tunneiksi olisi teko, jonka pitää nostattaa ikävää, huolta ja olla jotenkin perusteltavissa.

Ja em. Instagram-postauksen inspiroimana mä päätin, että nyt loppuu tää turhanpäiväinen selittely.

Ensikerralla kun lähden johonkin, mä en perustele sitä siirtoani kenellekkään. Enkä kevennä poissaoloani näillä "no oli kyllä ikävä lapsia" - kommenteilla, ellei näin oikeasti ole. Ja aika harvoin on, etenkään näillä pienillä poissaoloilla. 

Ja herranjestas, se on ihan normaalia. Ei mikään vanhemmuuden mittari.

Ehkä jopa sanon, että hei, tekipä hyvää olla ilman lapsia eikä kerennyt edes ikävä tulla. Oikeastaan olisin voinut viipyä pidempäänkin. Enskerralla otan vielä pari lisätuntia ja nautin omasta ajasta niin, että oksat pois.

Ja lasi viiniä. Tai pullo. Pari hyvää ystävää tai ihan oma hiljaisuus. Eikä ajatustakaan kotiin tai lasten suuntaan.

Because mom needs that.