Tupla O ja tarina nimien takaa

perjantai 22. toukokuuta 2020

Mä olen AINA rakastanut miettiä nimiä, ja rakastan sitä, jos jonkun nimellä on taustalla tarina.

Myönnän, että kaksosia odottaessa aloin jo naurettavan varhain miettimään nimiä. Tein omat listat sekä tyttöjen että poikien nimille, ja päivitin listaan aina uuden ihanan nimen, kun sellainen tuli vastaan. Lista täyttyi luvattoman pitkäksi etenkin tyttöjen nimistä. 

Mielestäni nimi tekee paljon ihmisen persoonalle. Jotenkin uskon, että nimi myös "ohjaa" ihmistä - jos tiedätte mitä meinaan. Esimerkiksi koko nimeni on Veera (totuus, usko) Ida (tahto) Maria (kapina, rakastettu). Minut tuntevat tietävät, että etenkin teini-iässä olen räiskynyt varsin paljon, mutta perusluonteeseeni on kätketty tulisuus, totuuden etsiminen ja oman tien raivaaminen. Taikauskoista - tiedän. Mutta luulen, että meitä uskovaisia on muitakin. 


Olisimme halunneet pitää kaksosille kauniit ristiäiset kotonamme ja antaa heille nimet lämpimänä kesäpäivänä rakkaittemme läsnäollessa. Poikkeusolojen vuoksi päätimme jättää juhlat juhlimatta - ainakin tältä vuodelta. Läheistemme joukossa on paljon riskiryhmään kuuluvia ihmisiä, emmekä halua riskeerata kenenkään terveyttä tai myöskään tinkiä tärkeiden ihmisten läsnäolosta tärkeänä päivänä.

Siksi lähetimmekin muutama päivä sitten läheisillemme kirjeet, joihin kirjoitin lyhyesti kaksosten odotusajasta, syntymästä, nimestä ja tarinoista niiden takaa sekä julkistimme kummit. Joten voisi sanoa, että kirje sisälsi ristiäispäivän ohjelman. Vain kakku ja kahvit puuttuivat! 

Kuten kirjeeseenkin kirjoitin: epätavalliset olot vaativat epätavallisia ratkaisuja. Siksi päädymme viestittelyyn. Ja se toimi. 

Nyt kun läheisemme ovat kuulleet tarinat nimen takaa ensin, haluan jakaa ne myös tänne blogiin. Saanemme esitellä poikiemme kauniit nimet:


A-vauva "Pulla" sai nimekseen Oscar Mio Mauri.

Oscar nimenä tarkoittaa jumalallista taistelijaa sekä jumalallista vahvuutta. Poikien isän toinen nimi Oskari oli lähteenä idealle nimestä Oscar. Tuokoon nimi hänelle tarmoa ja päättäväisyyttä, elämän elinvoimaa. 

Mio-nimi tuli pelkästään nimen kauneuden vuoksi, ja se sopii hyvin yhteen Olavin toisen nimen kanssa. Se muistuttaa kirjasta Mio Min Mio, joten ehkä luvassa on jännittäviä seikkailuja? Hmm, varmasti! 

Mauri taas on lasten isän vaarin etunimi. Nimi Mauri näin ollen kunnioittaa suvun jatkuvuutta, ja on osoitus siitä kuinka tärkeitä isovanhemmat ovat perheellemme. Toivomme, että Oscar perii näin isovaarinsa sydämellisyyden. 

B-vauva "Pilli" sai nimekseen Olavi Neo Juhani.

Olavi tarkoittaa esi-isien pyhäinjäännöstä ja sukunsa jatkajaa. Siispä toivomme, että Olavi perii ja kantaa mukanaan perheillemme pyhät asiat ja arvot. Olavi nimi oli yhtenä ehdotuksena jo Nooalle vuonna 2014, mutta se sai paikkansa nyt.

Ajattelin ennen, että jos saisin vielä pojan, tulisi sen nimeksi Neo. Niinpä "pienen" keskustelun jälkeen Neosta tuli Olavin toinen nimi, ja nimi tarkoittaakin monia asioita - kreikaksi uutta, afrikaksi
lahjaa ja japaniksi kirsikan kukkia.

Nimi Juhani on äitini isän toinen nimi. En ole koskaan häntä henkilökohtaisesti tavannut, mutta olen kuullut hänestä paljon hyvää - hän oli ahkera työmies, joka rakasti autoja ja lapsiaan. Kunnioittakoon kolmas nimi hänen muistoaan nyt tämän pienen miehen matkassa mukana.


Siinä lyhyesti tarina meidän tuplien nimien takaa. Löytyykö täältä muita nimien fiilistelijöitä? Minkä nimisiä lapsia teiltä löytyy jo? Jätä kommentti if you feel like it!

P. S. jos nämä herrat olisivat olleet tyttöjä, olisi ainakin jotkut heidän nimistään olleet Siviä, Matilda ja Eden! Niin kauniit! 

Lähetä kommentti