Nyt ne lasten vaipansisällöt pois somesta!

lauantai 22. elokuuta 2020


Mä olen tosi usein hämilläni aikuisten somekäyttäytymisestä. Välillä tuntuu, että toiset elävät niin sellaisessa somekuplassa, ettei tule edes mieleen ajatella, että onkohan tää nyt ihan ok juttu julkaista. Jos joku haluaa laittaa kännisiä oksennusvideoita someensa niin selvä, do it then. Mutta sitten kun kyseessä on pienen lapsen vaipansisällöt, alan näkemään punaista. 

Miten kenenkään mielestä voi vielä olla okei julkaista lapsestaan niskapaskakuvia tai päivitellä lapsen ruumiintoiminnoista insta storyssaan herran vuonna 2020? 

Tätä tapahtui jo silloin kun meidän esikoinen syntyi, eli vuonna 2014. Missä on aikuisten sometaidot? Vai onko epäselvää, että minkä tietojen jakaminen lapsen asioista on vielä ok?

Ja jos tarkalleen ajatellaan, niin oikeastihan lapsen asiat eivät someen kuulu muutenkaan.


Instat, blogit ja Facebookit ovat kuitenkin vanhempien nimillä ja näppien alla hallittavana. Niin kauan kuin lapsi ei osaa itse järkevästi ilmaista, että haluaako hän kuviaan/tekemisiään/tietojaan jaettavan somessa vai ei, olen itse ainakin hyvin varovainen siitä, mitä lapsistani tänne kirjoittelen. Koska niin kuin meille on jo peruskoulussa opetettu - mitä nettiin kirjoitat, sitä ei välttämättä ikinä saa pois. 

Toinen hyvä asia miettiä on se, että haluaisinko, että musta kirjoitellaan tämmöisiä asioita someen? Että tulipas aamulla niin hirveet ripulit, että piti suihkuun juosta sen jälkeen. Tai että minulla on ollut pientä pidätyskyvyttömyyttä, housut kastuu päivittäin. Vähän turhauttavaa kun en opi kuivaksi millään. 

Ehkä vähän rajuja esimerkkejä, mutta täysin suhtautettavissa siihen, mitä lasten vaippatouhuista someen kirjoitetaan. Itkunauruemojilla varustetut julkaisut paskakatastrofista voivat olla siinä hetkessä hauskoja, ja ehkä joku heruttaakin naurureaktiota tai lähtee muuten asian tiimoilta vuorovaikutukseen. Mutta se ei ole ok. Sanokaa mua nipoksi jeesustelijaksi, mutta kun se ei vaan ole hyväksyttävää somekäyttäytymistä.

Rajat kuntoon! 


On ihan täysin okei, jos sä nyt tunnet kolahduksen sydämessäsi ja toteat että hei, miten mä en ole koskaan aiemmin ajatellut tätä. Ei se haittaa. Onneksi ihmiset on kykeneväisiä muutokseen etenkin tällaisessa asiassa. Ja mitä paremmin tiedostat sen, että kaikki mitä sun lapsesta julkaiset, pitäisi olla sun lapsen mielestä (oletettavasti) hyväksyttävää, sitä helpommaksi teet rajan vetämisen. Peilaat vaan siihen, missä sun rajat menee. Mitä sä antaisit toisten kirjoittaa sinusta Instagramiin.

Itse pyrin kunnioittamaan tuota rajaa ehdoitta, ja olenkin henkisesti valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa esimerkiksi mun lasten naamakuvienkin (etenkin esikoisen) saattaa loppua. Koska ajattelen, että koulu-iässä valinta on hänen. Siis valinta siitä, että haluaako hän vilahdella minun somekäyttäjälläni vai ei. 

Omalla esimerkillämme me suojellaan meidän lapsia. Katsotaan vähän tarkemmin sen oman kirjoitetun tekstin tai kuvan sisältöä. Ja ennen kaikkea muistetaan kunnioittaa lastemme yksityisyyttä. 💛

Asioita, joista huomaan, että meillä on kaksi vauvaa

tiistai 18. elokuuta 2020

Kun katson ensiviikkoina otettuja vauvakuvia, en ole varma kumpi kuvassa on


Kiva, tiedän. Mut hei identtiset kaksoset. No words needed.  Silloin kun vauvat syntyivät, B-vauvan kantapäähän kirjoitettiin markkerilla B. Olisiko pitänyt pyytää, että se kirjoitetaan otsaan? Niin olisi ainakin säästytty hämmennyksiltä ja arpajaisilta, kun on joskus aikaa laittaa kuvia kaksosten vauvakirjaan.

Kumpikohan tää on? No, ei se on niin vakavaa. Leikitään, että se on Olavi. 

Onneksi ne kuitenkin melkein aina tunnistaa. 

Kaupan käytävät ovat ahtaat eikä tätä yhteiskuntaa ole suunniteltu tuplarattaille


Ei ole yksi eikä kaksi kertaa ollut tilanne, kun tuplarattaat tukkivat kaupan hyllyjen välit, ja tuijotan kanssaeläjää silmiin tehden ajatuksenvaihtoa siitä, että lähteekö rouva ostoskärrynsä kanssa peruuttamaan, vai minä tuplarattaiden kanssa. U-käännös on usein mahdottomuus, joten liikehdintä kaupassa hyllyjen välissä on kuin Pacmanin peluu - itsevarmasti eteenpäin ja jonkin ostoksen unohtuessa nöyrästi askelta taaksepäin.

Paras kokemus tähän liittyen oli Hämeenlinnassa Goodmanin S-marketissa, kun juuri lastentarvikkeiden hyllyvälikössä oli paksu betonitolppa, josta ei päässyt ohi. Siis täysi mahdottomuus. No, sinne jäi tolpan toiselle puolelle kaksoset ihmettelemään, kun äiti kantaa manuaalisesti vaippoja ja ruokia tolpan toiselta puolelta vaunuihin. 

Lue myös: Kaksoset sekoittaa mun PÄÄN!

Korvikkeita ja ruokaa ostetaan kerralla sen verran, että joku luulisi mun valmistelevan korona-varastoa


15 litraa maitoa on joskus herättänyt ihmetystä ja kulmakarvojen nostoa kaupan kassajonossa. Huh, joku taitaa varautua maailmanloppuun. Todellisuudessahan tuo määrä ei riitä edes viikoksi, vaan sama hamstraus tapahtuu uudelleen viiden päivän kuluttua. Nimimerkillä 1,3 litraa korviketta vuorokaudessa per vauva.

Ja ihan vaan jos joku ihmettelee, niin kyllä, me ostetaan ihan oikeesti useita litroja kerralla. Ai miksi? Tällä kokoonpanolla kauppaan meneminen useammin kuin kerran viikossa on oman mielenterveytensä sabotoimista. Siksi. 

Haba kasvaa, vaikka mitään et tee

Tai siis teet, paljonkin, mutta liikuntasuorituksille ei jää aikaa. Mun käsilihakset ovat varmaan tuplaantuneet (ei yhtään liiottelua ole tässä!) tän neljän kuukauden aikana. Meneehän sekin kai urheilusuorituksesta, kun koko ajan on sylissä joku syötettävänä, nukutettavana, lohdutettavana tai kannettavana. Ja sitten kun ensimmäinen on hoideltu, tulee toinen tilalle.

Ja nää pohjelihakset! Tsiisus! Sitteri on pohjetreenien kuningas. 10 minuutin sitterin heilutus molemmilla jaloilla seitsemän kilon painoilla tuntuu. Joten jos susta tuntuu, että et jaksa muuten kiinteyttää tai et löydä aikaa liikunnalle, niin hanki hei kaksoset! Et ehdi varsinaisesti liikkumaan, mutta nämä asiat tulevat enivei sivutuotteena!

Korvat ei enää rekisteröi sitä metelin, ölinän ja ähinän määrää, joka täällä vallitsee


Jatkuvasti joku pitää jotain ääntä, oli se sitten naurua, höpöttelyä, itkua, ähinää, ykinää, kitinää, kätinää - mitä ikinä. Joskus huomaan jopa olevani omissa ajatuksissani miettien omia juttujani, vaikka toinen vauva huudahtelee ja toinen hakkaa jaloilla lelukaarta. Ja sitten kun on hiljaista, niin on oikeasti uskomattoman hiljaista. Ainakin siihen asti, että jompikumpi herää unestaan. Ja sitten meteli taas alkaa.


Mut kaikista hulluuksista onhan tämä parasta ikinä. Niin erityistä ja erikoista. 

Paljon onnea pojat Olavi ja Oscar 4kk! 🖤 Äitin pienet trouble makerit! 

Äidin ei pitäisi kadottaa itseään

torstai 13. elokuuta 2020

Äitiys on uhrautumista. Joka päivä vanhempi laittaa omat tarpeensa paussille ja antautuu lastensa hoivaamiselle, heidän kasvattamiselle ja kuulee heidän tarpeensa. Pyykkivuorten ja tiskikasojen setvimisen lisäksi setvitään lasten tunnepurkauksia, keräillään leluja lattialta, itketään, nauretaan, turhaudutaan ja rakastetaan. Ja iltaisin lasten mennessä nukkumaan huokaistaan kiitollisena siitä, että kuulee taas omat ajatuksensa. 

Kun päivät pyörivät lasten rytmin mukaisesti ja sietokykyä vedetään joka suunnassa aivan äärirajoilleen, on helppo hukkua arkeen. On aivan äärettömän helppoa unohtaa itsensä kokonaan silloin, kun olet toiselle koko maailma. Ja ehkä se onkin tietyissä vaiheissa tarpeellista; asettaa sellainen pieni ihminen niin kaikkien asioiden edelle, että myös äitiys on itselleen se kaikki jota on. Se kaikki jota näkee ja kokee, koska lasten saanti ja heidän kannattelunsa on maailman ainutlaatuisinta. Mutta kuten mihinkään muuhunkaan elämänvaiheeseen tai sisältöön, ei aina kannata hukata itseään asioihin, joita on. Koska on eri asia mennä uimaan kuin hukkua.



Mitä muuta äiti on kuin äiti? Ja millä voimavaroilla? 


Äitiys vaatii uhrauksia, mutta äitiyden ei pitäisi tarkoittaa itsensä kadottamista. Kun kotona on pienet lapset jotka vaativat täydellisen huomion voi tunne omasta identiteetistään olla hämmentynyt. Mitä mä olen kaiken tämän rakkaan kaaoksen ulkopuolella? Mihin muuhun musta on, kuin vain tähän äitiyteen, kun se nyt on niin kaikki? Tai mikä shokki se voikaan olla, kun lapset ovat hieman kasvaneet ja elämässä on taas tilaa minulle. Vaikka todellisuudessa tilaa on ollut koko ajan, mutta sen mahdollisuus toteutua on tukahdettu. 

Ajattelen, että käsitys äitiydelle 150% antautumisesta on syvälle juurtunut vahingollinen käsitys. Kun saat lapsen, et enää saisikaan olla mitään muuta. Et palata töihin nopeasti tai suunnitella innolla tulevia työkuvioita, et viettää omaa aikaa useita kertoja viikossa, et suunnitella upeaa tulevaisuutta jonka haluat äitiysloman jälkeen. Et viedä lapsia "liian pieninä" päiväkotiin, et jättää "liian aikaisin" toiselle yökylään, etkä puhua äitiyden kurjista puolista liian suoraan. Saatikka puhua ääneen siitä, että kaipaat aiemman elämän vapauksia, ystäviä ja aktiviteetteja. 

Koska onhan ne niin lyhyen aikaa pieniä. Nauti nyt kun ne on pieniä. Älä nyt töihin kiirehdi koska on kiva jos lapset saa olla pitkään kotona. Kyllä työt tekijäänsä odottaa. Ai lähdet viihteelle? Ai, missäs ne lapset on? No olitpas rohkea kun uskalsit jättää ne isän/mummon/kummin/lapsenvahdin kanssa kotiin. Miksi sitten teit lapsia jos tarvitset niin paljon hengähdystaukoja? Sääliksi käy lasta.

Ja ihan vain muistutukseksi; oman ajan haluaminen ei tarkoita sitä, että äiti ei rakastaisi lapsiaan. Omien tarpeittensa huomioinen ei tarkoita sitä, että lasten tarpeet jäävät huomioimatta. Omien unelmiensa tavoittelu voi liittyä aihepiiriltään muuhunkin kuin lapsiin ja perheeseen. Eikä äiti joka joskus priorisoi itsensä ole huono. 



Vanhemmuus ei ole asia, joka pitää suorittaa. Antamalla itsestään jokaisen rippeen pelkälle kodin pyörittämiselle niin, että loppuunpalamisen ja itsensä kadottamisen myötä jäljellä on enää kasa tuhkaa, kukaan ei voita. Se tuhka ei kauaa lämmitä pientä lasta, kun äiti on jo kaikkensa antanut. 


Ja mitä häpeää ja surua se herättääkin, kun tunnet ettet sopinutkaan siihen yhteiskunnan luomaan kapeaan muottiin "idyllisestä äidistä". Yhteiskuntamme normi siitä, että äiti on henkilö, joka uhrautuu lastensa vuoksi ja unohtaa itsensä kyseenalaistamatta koko kuviota voi kääntyä pahimmillaan itseään vastaan. Ei äidin tarvitse unohtaa itseään kun lapset syntyvät! Voisinpa huutaa sen maailmalle! Niin ei tarvitse olla! 

Ja vaikka vanhemmuus on uhrautumista kerta toisen jälkeen, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että uhraat sen kuka sinä olet

Tasapaino itsensä ja lastensa välillä ei synny helposti. Olosuhteet ovat rajoittavat, mutta ei ole mahdotonta huomioida myös itsensä. Kenenkään ei ole tervettä liian pitkäksi aikaa heittää itseään sivurooliin omassa elämässään. 

Jos tarvitset keinoja löytääksesi itsesi sieltä äitiyden ulkopuolelta, kysy itseltäsi nämä kysymykset:

Mitkä ovat elämäni perusarvot? 
Mihin uskon? 
Mitkä ovat vahvuuksiani? 
Mikä on intohimoni? 
Mitä haluaisin tähän elämään luoda? 
Mistä haluan, että minut muistetaan? 
Mitä asioita en ole vielä kokeillut, mutta haluan kokea? 
Jos kaikki olisi mahdollista, mitä tekisin? Mihin menisin? Mistä puhuisin? Mitä haluaisin viestiä muille? 

Mä olen itse tällä hetkellä hyvin hukassa sen kanssa, mitä elämä äitiysloman jälkeen on. Tai paremminkin sen kanssa, että mitä sitten tapahtuu? Mutta äitiyteen en ole kuitenkaan hukkunut. Enkä halua hukkua.

Haluan nauttia näistä aamuista pienten lasten kanssa ja olla heidän elämässään läsnä. Tarttumassa kädestä kiinni ja siivoamassa jäljet, kuulemassa naurun ja itkun ja löytämässä syyt niiden takaa. Nähdä ne uudet taidot ja iloita niistä. Opettaa ja oppia. Haluan joka päivä rakastaa niin, että sydän meinaa räjähtää. Mutta jos olet liian pitkään sysännyt omat tarpeeni, oman aikani, oman intohimoni ja omat unelmani syrjään, minä väsyn. Enkä enää nauti tästä lapsiarjesta, se tuntuu loputtomalta ja raskaalta. Siksi otan aikaa itselleni, unelmieni tavoittelulle ja haaveilulle. Ja silloin ulkoistan lapset ja äitiyden, ja kysyn itseltäni, että mitä Minä haluan elämältäni tämän lisäksi? 

Äitiys muuttaa koko identiteettiä. Se on selvää. Äidiksi ei todellakaan synnytä vaan siinä kasvetaan lapsen mukana. Matka itsensä huomioimisen sekä lasten huomioimisen välillä etenkin pikkulapsiaikana on vaikea, mutta kaunis matka. Koska elämä opettaa. 

Kaikki oma on koko ajan jo sinussa. Kaikki se mitä olet on sinussa ja kaikki se miksi haluat tulla odottaa sinua jo tulevaisuudessa. Koska loppupelissä, tämä on sun elämä, ei lastesi elämä. 

Muista olla lempeä itsellesi.

Mindfulness lapsille - kolme tapaa lapsen tietoisuus- ja tunnetaitojen tukemiseen

perjantai 7. elokuuta 2020

Mindfulness, eli tietoinen läsnäolo, on mielestäni hyvä yrittää tuoda osaksi jo pienemmänkin lapsen elämää. Kuten muidenkin taitojen, esimerkiksi pyöräilemisen tai laskemisen, myös läsnäolon taidon opettaminen lapselle on mahdollista. Lapsi on kuitenkin lapsi - hän ei pysty, eikä hänen tarvitse pystyä järkeilemään kiukunpuuskia tai itkunpuuskia, mutta on tärkeää opetella jo lapsena sekä läsnäolo- että tunnetaitoja.

Minkä ikäiselle lapselle voi opettaa tunnetaitoja tai tietoista läsnäoloa? 


Me aloitettiin hyödyntämään mindfulnessia esikoisemme kanssa noin kaksi vuotta sitten, eli silloin, kun hän oli about 3,5-vuotias. Hän on pienestä asti ollut vilkas ja eläväinen lapsi, ja pienempänä "ongelmana" olivat jatkuvat raivokohtaukset, sekä vaikeus rauhoittua esimerkiksi tekemään tehtäviä tai mennä nukkumaan. Hän puhui ja puhui (ja puhuu kyllä edelleenkin) jatkuvasti, ja tuntui välillä olevan aivan ylikierroksilla. Onneksi tajusin tutustua lasten kanssa toteutettavaan mindfulnessiin, nimittäin se on auttanut meitä mielettömästi. 

Vanhempi tuntee lapsensa ja tietää, minkä ikäisenä harjoittelun voi aloittaa. Jokainen vanhempi tekee sitä kuitenkin ehkä huomaamattaan jo lapsen ollessa vauva; voi mikä hymy, oletko niin iloinen pieni vauva? Voi harmittaako sinua nyt tämä vaatteiden pukeminen? Sinua nyt vähän suututtaa jokin, taidat pitää siitä lelusta ja niin edelleen... Pienen lapsen kanssa voi aloittaa käymällä läpi perustunteita, kuten ilo ja suru. Kun ikää tulee lisää, voidaan puhua myös esimerkiksi väsymyksestä, kateudesta, ihastuksesta, mistä vaan. 

Ennen kaikkea näiden mindfulness-taitojen opetteleminen on auttanut lasta keskittymään, rauhoittumaan, kuulostelemaan omaa kehoaan ja tunnistamaan tunteitaan. Yleisesti mindfulnessin sanotaan lisäävän myös luovuutta, itsevarmuutta ja itsetietoisuutta. Turhat raivarit vähentyivät heti, kun opettelimme molemmat, kuinka niistä selvitään. Yhdessä opettelemisella tarkoitan sitä, että minä opettelin tapoja tukemaan Nooaa raivarin yllättäessä ja Nooa opetteli kertomaan, miltä hänestä tuntuu. Ja siihen auttaa tietoisuuden harjoittaminen. 


Kuinka lapselle voi opettaa mindfulnessia? 


Haluan vinkata nyt kolme keinoa hyödyntää mindfulnessia lapsen kasvatuksessa. Nämä tavat ovat niitä, jotka ovat hyödyn lisäksi myös olleet lapselle mielekkäitä ja kuin leikkiä. Koska tärkeintä on tehdä läsnäolotaitojen opettelusta mieleistä. Huomaathan, että kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan seuraavat tuotteet ovat ihan itse ostettuja. 

Lasten voimakortit ja eläinjoogakortit


Nämä ovat suunnilleen parhaat hankinnat Nooalle, joihin olen itse rahaa upottanut. Ainakin tässä kategoriassa. Ainakin meillä nämä kortit ovat menneet hyvin pitkälle peleistä.


Lasten voimakortit auttavat lasta tunnistamaan omat vahvuutensa, harjoittamaan tunnetaitojaan sekä opettelemaan keinoja hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Kortit sisältävät eri teemoja (itsetunto, itsemyötätunto, lepo, vahva keho, tunteet, hassuttelu ja unelmat) kysymyksineen ja tehtävineen, joita lapsi voi tehdä yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.

Me ollaan tehty niin, että ollaan kumpikin nostettu kortit, ja tehty niiden sisältämä tehtävä. Yleensä Nooa haluaa tehdä molemmat tehtävät, mikä sopii vallan hyvin. 

Kortit ovat siinä mielessä loistavat, että niiden myötä esikoisemme on oikeasti oppinut rauhoittumaan ja hengittelemään. Tehtävät ovat myös hauskoja ja itsetuntoa buustaavia, joten ne ovat mieleisiä. Ja menevät meillä ihan leikistä!


Lasten joogakorteissa on aina jokin eläin, joka tekee asanan, eli jooga-asennon. Kortin toisella puolella on ohjeet asennon tekemiseen.

Meillä sekä äiti, että poika rakastavat joogaa. Tämä on siis kiva yhteinen harrastus, joista on useita hyötyjä. Jooga lisää välittömästi rentoutumisen sekä rauhallisuuden tunnetta. Sen lisäksi se vähentää pahantuulisuutta ja lieventää vihaa. Joogan on tutkittu lisäävän myös avuliaisuutta ja lisäävän keskittymiskykyä. (Keränen 2013.)


Näillä korteilla toimiessa olemme tehneet niin, että lapsi valitsee määrän X mieleisiä kortteja, ja sitten ne tehdään vuoronperään. Usein olemme laittaneet isän lukemaan tehtävänantoa, ja sitten yhdessä tehneet, mutta hyvin tässä pärjää myös yhden lukutaitoisen voimin. 

Lapsen kanssa joogaaminen on tietysti hieman nopeatempoisempaa kuin normaalissa joogassa. Asentoja lähdetään helposti suorittamaan nopeasti, mutta pienellä toppuuttelulla tahtia saadaan kyllä hidastumaan. 

Lapsille suunnatut meditaatiot


Näitä löytyy, uskokaa tai älkää. Kannattaa katsoa videoita Youtubesta, Soundcloudista sekä suosittelen ihan kaikille meditoinnista kiinnostuneille appia nimeltään Insight timer. Sieltä löytyy myös ainakin muutama lapsille tehty meditaatio. 

Meditaatioharjoituksilla on lukuisia hyötyjä. Se hoivaa parasympaattista hermostoa, vähentää stressiä, lisää vasemman etulohkon aktiivisuutta, vähentää ahdistusta ja parantaa immuunijärjestelmää. (Virolainen 2016.) Lapsille suunnatuissa meditaatioissa yleensä harjoitellaan rauhoittumista tai syvään hengittämistä, mutta esimerkiksi mielikuvamatkoja salaisiin maihin löytyy myös. 

Meditaatiot on hyvä tehdä juuri ennen nukkumaan menoa tai silloin kun halutaan rauhoittaa meininkiä. Vaikka poikamme on energinen, hänessä näkyy outo tyyneys vielä pitkän aikaa ohjatun meditaation jälkeen. 


Lapsen ikää mukaillen kannattaa miettiä, että minkä pituisen ohjatun meditaation lapsi jaksaa kuunnella ilman hätiköintiä. Tosin lapsia on välillä vaikea ennustaa ja sekoilu tai pööpöily voi alkaa todellakin milloin tahansa, mutta suosittelen aloittamaan lyhyestä ohjauksesta

Meditaation hyödyt ovat parhaimmat kun sitä harjoitetaan säännöllisesti. Näin kolmen lapsen äitinä kuitenkin kommentoin, että mielestäni lapselle on tärkeintä opettaa miten. Lapsi oppii yksittäisten positiivisten kokemusten kautta, että hei, tämähän on mukavaa. Nämä epäsäännöllisesti tehdyt harjoitteet muistuvat mieleen mukavina kokemuksina, ja varmasti jättävät jonkin muistijäljen mieleen niihin hetkiin, kun lapsi on isompi ja etsii itselleen rauhoittumiskeinoa. Ja itse pidän sitä tärkeimpänä, kun kyse on lapsesta. 

Lasten meditaatiovideoita löytyy ihan suomeksi hakusanoilla "lasten meditaatio" ja "lasten mindfulness". 

Paras tapa opettaa lapselle läsnäoloa ja tunteiden käsittelyä on keskustelu ja esimerkin näyttäminen



On tärkeää keskustella lasten kanssa kaikista tunteista mitä hän kokee. Niin hän on perillä siitä, että mikä hänelle tuo onnen, miksi ja miltä se tuntuu. Tai vastineeksi, että mitkä asiat tuntuvat kurjalta, miksi ja miltä ne tunteet taas kehossa tuntuvat. Mikään tunne ei ole niin tavallinen, etteikö siitä olisi joskus hyvä käydä keskustelua lapsen kanssa. Tylsyys? Ihan mahtava aihe. Miksi on tylsää? Miltä se tuntuu kehossa? Tai onnellisuus. Miltä onni tuntuu? Missä kohtaa se tuntuu? Hymyilyttääkö se, tuntuuko sydämessä lämpö? Myös vihantunne on tärkeä tunne keskusteltavaksi. 

Omalla esimerkilläsi näytät lapselle, kuinka elämä ja arki tulee kohdata. Muista siis itsekin välillä hengittää ja rentoutua, sekä näyttää, että itsensä huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. Muista kertoa lapselle miksi hermostuit tai miksi olet surullinen, lapsen ikätason huomioiden. Muista näyttää rakkautta toisille ja muista näyttää ja opettaa, kuinka voit rakastaa itseäsi. 


Haluan kuitenkin nostaa kaikkeen edellä mainittuun liittyen yhden tärkeän näkökulman esiin. Itse äitinä huomaan, että minun on toisinaan äärettömän vaikea vastaanottaa esimerkiksi lapseni vihantunteita. Lähden helposti haastamaan tai vähättelemään toisen tunnepurkauksia. Vaikka teen henkistä työtä ja itsetutkiskelua itseni kanssa päivittäin, aina tunteiden hallinta ja etenkin toisen tunteiden ymmärtäminen ei ole helppoa. Siitä ei kannata ottaa paineita, olemme kuitenkin vain ihmisiä. Me kaikki elämme tätä elämää harjoitellaksemme oikeastaan sitä, miten elää. Asia on kuitenkin hyvä tiedostaa, koska tiedostamalla pystyt vaikuttamaan asioihin ja tapoihin. 

Mitä enemmän lapsi saa tukea tunnetaitoihinsa sekä tietoiseen läsnäoloon, sitä paremmin hän omaksuu ne taidot itselleen. Minä koen, että tehtäväni vanhempana on antaa lapselleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat pärjätä elämässään niillä voimavaroilla, joita hän löytää itsestään. Siksi me harjoittelemme. Ja voin lämpimästi suositella sitä muillekin, niin isojen kuin pienten lasten vanhemmille. 💛


Lähteet:

Keränen, Katja. JOOGAN ASANAHARJOITUSTEN VÄLITTÖMÄT 
VAIKUTUKSET AUTONOMISEN HERMOSTON 
TOIMINTAAN JA PSYYKKISIIN Tekijöihin. Itä-Suomen yliopisto. 2013.

Virolainen, I & H. Meditaation terveyshyödyt 2016. https://viisaselama.fi/blogit/meditaation-terveyshyodyt-3/. Viitattu 6.8.2020.