Nyt ne lasten vaipansisällöt pois somesta!

lauantai 22. elokuuta 2020


Mä olen tosi usein hämilläni aikuisten somekäyttäytymisestä. Välillä tuntuu, että toiset elävät niin sellaisessa somekuplassa, ettei tule edes mieleen ajatella, että onkohan tää nyt ihan ok juttu julkaista. Jos joku haluaa laittaa kännisiä oksennusvideoita someensa niin selvä, do it then. Mutta sitten kun kyseessä on pienen lapsen vaipansisällöt, alan näkemään punaista. 

Miten kenenkään mielestä voi vielä olla okei julkaista lapsestaan niskapaskakuvia tai päivitellä lapsen ruumiintoiminnoista insta storyssaan herran vuonna 2020? 

Tätä tapahtui jo silloin kun meidän esikoinen syntyi, eli vuonna 2014. Missä on aikuisten sometaidot? Vai onko epäselvää, että minkä tietojen jakaminen lapsen asioista on vielä ok?

Ja jos tarkalleen ajatellaan, niin oikeastihan lapsen asiat eivät someen kuulu muutenkaan.


Instat, blogit ja Facebookit ovat kuitenkin vanhempien nimillä ja näppien alla hallittavana. Niin kauan kuin lapsi ei osaa itse järkevästi ilmaista, että haluaako hän kuviaan/tekemisiään/tietojaan jaettavan somessa vai ei, olen itse ainakin hyvin varovainen siitä, mitä lapsistani tänne kirjoittelen. Koska niin kuin meille on jo peruskoulussa opetettu - mitä nettiin kirjoitat, sitä ei välttämättä ikinä saa pois. 

Toinen hyvä asia miettiä on se, että haluaisinko, että musta kirjoitellaan tämmöisiä asioita someen? Että tulipas aamulla niin hirveet ripulit, että piti suihkuun juosta sen jälkeen. Tai että minulla on ollut pientä pidätyskyvyttömyyttä, housut kastuu päivittäin. Vähän turhauttavaa kun en opi kuivaksi millään. 

Ehkä vähän rajuja esimerkkejä, mutta täysin suhtautettavissa siihen, mitä lasten vaippatouhuista someen kirjoitetaan. Itkunauruemojilla varustetut julkaisut paskakatastrofista voivat olla siinä hetkessä hauskoja, ja ehkä joku heruttaakin naurureaktiota tai lähtee muuten asian tiimoilta vuorovaikutukseen. Mutta se ei ole ok. Sanokaa mua nipoksi jeesustelijaksi, mutta kun se ei vaan ole hyväksyttävää somekäyttäytymistä.

Rajat kuntoon! 


On ihan täysin okei, jos sä nyt tunnet kolahduksen sydämessäsi ja toteat että hei, miten mä en ole koskaan aiemmin ajatellut tätä. Ei se haittaa. Onneksi ihmiset on kykeneväisiä muutokseen etenkin tällaisessa asiassa. Ja mitä paremmin tiedostat sen, että kaikki mitä sun lapsesta julkaiset, pitäisi olla sun lapsen mielestä (oletettavasti) hyväksyttävää, sitä helpommaksi teet rajan vetämisen. Peilaat vaan siihen, missä sun rajat menee. Mitä sä antaisit toisten kirjoittaa sinusta Instagramiin.

Itse pyrin kunnioittamaan tuota rajaa ehdoitta, ja olenkin henkisesti valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa esimerkiksi mun lasten naamakuvienkin (etenkin esikoisen) saattaa loppua. Koska ajattelen, että koulu-iässä valinta on hänen. Siis valinta siitä, että haluaako hän vilahdella minun somekäyttäjälläni vai ei. 

Omalla esimerkillämme me suojellaan meidän lapsia. Katsotaan vähän tarkemmin sen oman kirjoitetun tekstin tai kuvan sisältöä. Ja ennen kaikkea muistetaan kunnioittaa lastemme yksityisyyttä. 💛

Lähetä kommentti