Meidän koti

Vuorelassa

Vuorela on kesällä paikka parhain, mukava ja kiva
Kesäkin tulee jo melko varhain, ei oo lähellä Siwa
On siellä monta huonetta, kaikki on kivoja!
Mutta mikään huone ei voita puutarhakeinua
Siellä mummi ja minä nauretaan
miettimispaikassa me asioita tärkeitä muistellaan
Ukin kanssa ristikoita ratkotaan ja kalat perataan

Vuorelassa hauskaa on kesällä
käydä katsomassa linnunpesällä

- Veeralta 9.6.-06 mummille ja ukille


Meidän kodin historia alkaa ajasta, jolloin talo on rakennettu - eli vuonna 1928. Talon omistajat Heikki, Hilja ja Alma olivat ukkini äidin sisaruksia. Kun tontille muutettiin, ei täällä ollut juuri mitään. Pihapiirin navetta, kaksi aittaa sekä itse päärakkennus olivat välttämätön rakennustarve perheelle, joka sai elantonsa maanviljelystä ja karjan kasvatuksesta. Kuuleman mukaan vähällä on pitänyt pärjätä, mutta eloa ja tohinaa paikassa on ollut. Täällä on kasvatettu lehmiä ja kanoja, ja työkoneet ovat hyrränneet pelloilla, jotka miehet ja seitsemän lasta ovat itse saaneet raivata.

Ukkini peri talon aiemman väen kuoltua. Kun olin lapsi, paikkaa kutsuttiin Vuorelaksi. Talo on uusittu lattiasta kattoon 90-luvun alkupuolella. Olen viettänyt lukuisat lapsuuteni kesäpäivät näissä maisemissa, ja muistan elävästi, kuinka olen nähnyt täällä vilistävän kettuja, hirviä, peuroja ja jänöjusseja. Se oli lapsen silmissä maagista. Luonnonkukat saivat villiintyä rauhassa, ja keräsin niistä aina kimput sekä mummille että äidilleni. Ukki soitti kesäiltaisin haitaria puutarhakeinussa, ja kävimme hakemassa retiisejä vihannespenkistä. Vaikka satoi, meillä oli hyvä olla. Paitsi silloin kun ukkosti, minä pelkäsin - salamointia ja kummituksia.

Me asuimme oman pienen perheemme kanssa vuoteen 2017 asti Hyvinkäällä täyspäiväisesti. Asuimme kerrostalossa, jonka rappukäytävästä kaikuva meteli, yläkerran naapureiden äänet sekä ohiajavien autojen renkaiden kirskunta ympäröivät meitä vuorokauden ympäri. Muistan kuinka väsyin. Puhuin V:lle kuinka haluan muuttaa pois. Haluan maalle. En enää jaksa olla kerrostalossa ja ihmisten ympäröitävänä - olinhan koko ikäni saanut asua omakotitalossa. Olimme molemmat opiskelijoita, eikä meillä ollut säästöjä. Aloin kuitenkin haaveilemaan maalle muuttamisesta, ja tiesin sen olevan V:n unelma myös. Hän oli aina kertonut isovanhempiensa kotipaikasta, joka olisi hänen unelmiensa asuinpaikka - ei naapureita, pelkkää metsää ja järveä. Olimme samalla aaltopituudella.

Juhannuksena 2017 istuin parhaan ystäväni silloisen omakotitalon pihavajassa ja join viiniä. Ulkona satoi vettä, mutta kynttilänvalossa oli lämmin. Muistan kuinka silloin sain kuin viestin joltain korkeammalta taholta, joka sanoi: te voitte muuttaa Vuorelaan. Aloin kiljumaan innostuksesta ja kerroin heti miehelleni. Hänkin innostui. Olimme keksineet ratkaisun.

Samana kesänä aloitimme järjestelemään muuttoa. Heitimme pois vanhoja tavaroita ja aloimme käymään joka viikonloppu Vuorelassa. Siivosimme ja nautiskelimme olostamme. Me kaikki, isovanhempani mukaan lukien, olimme onnellisia tulevasta muutostamme. Näin se oli varmasti tarkoitettu menevän.

Talvella 2018 viimeinen muuttokuormamme suuntasi kohti Hauhoa. Siitä asti olemme olleet täällä ja sopeutuneet; suurilta osin naurun, mutta toisinaan myös itkun säestämänä. Voin kertoa, että 16h sätkökatkos keskellä talvea ei paljoakaan naurattanut - kuten ei muutenkaan sähkökatkokset, joita täällä on melko usein. Samat kukkaniityt ja lintujen äänet tuovat mieleeni kuitenkin lapsuuden kesät, enkä voisi olla onnellisempi siitä, että saan kasvattaa täällä omat lapseni. Näissä maisemissa ja näissä äänissä. Ostimme talon alkuvuonna 2019, ja silloin paikka sai nimekseen Almala.

Blogiin tulen päivittelemään tilannekatsausta etenkin talomme remontointiin ja ylläpitoon liittyen. Tarkoituksena on luoda tästä kodista yhtä tärkeä ja muistorikas lapsilleni, kuin mitä tämä on minulle ollut.


Lähetä kommentti